Löysin netistä tänä syksynä sivuston "Apua Kohilaan" ja päätin siivota komerot. Naapurista sain pari säkillistä vaatteita ja meiltä löytyi lisäksi liinavaatteita, pöytäliinoja, astioita yms. Sitä luuli tyhjentäneensä jo kovasti kaappejaan kun oli vienyt ensimmäisen lastin keräyspisteeseen.
Eilen sitten vietiin Vantaalle keräyspaikkaan jo toinen autokuorma. 14 lapsen joulupaketteihin tuli meiltä isohkoja tavaroita, sillä ne eivät olisi mahtuneet Operaatio Joulun lapsi-kenkälaatikoihin. Kohilaan oli lupa laittaa myös siistejä uudenveroisia käytettyjäkin tavaroita. Siksipä nyt paketteihin pääsivät Suvi ja Sini!
Sinillä ja Suvilla on 68 cm:n kokoa vaatteet - tonttulakitkin löytyi. |
lahjoja Kohilaan - matkalaukussa älypelejä ja pehmoja |
Nämä laatikot sisältävät joulukoristeita, tuikkuastioita ja kynttilöitä |
Virossa tuolla Kohilan alueella on työttömyyttä ja joillakin perheillä ankeat olot - toivottavasti vähän iloa tulee näistä. Onneksi keräykseen osallistuu paljon ihmisiä: avustustavaraa on viety kaikenlaista vaatteista huonekaluihin ja nyt jouluksi lapset saavat lahjoja ja perheet ruokakassejakin. Pienikin apu on hyvä juttu!
Upea juttu kun ihmiset auttavat toisia joilla ei ole niin hyvin asiat. Sinulla on sydän paikallaan ♥
VastaaPoistaOlen samaa mieltä!
PoistaOletko itse tehnyt nuo Suvin ja Sinin vaatteet? Todella hienot. :)
Nuket saivat ihan uudenveroiset hienot vaatteet kirpputoreilta! Pinkki verryyttelypuku oli niin söpö...
PoistaNuket saivat ihan uudenveroiset hienot vaatteet kirpputoreilta! Pinkki verryyttelypuku oli niin söpö...
Poista