Olen elämäni varrella tehnyt aina jotain käsitöitä yrityksen ja erehdyksen kautta. Sain ompelukoneen yläasteiässä ja tein innolla muille vaatteita ilman kaavoja ja muutama vaate onnistuikin ihan kivasti. Sittemmin ompelu on jäänyt vähemmälle.
Virkkaus- ja neulontatyöt olen pitänyt suhteellisen pieninä, jotta ne ovat tulleet valmiiksi. Poikkeuksena jokunen verho ja sängynpeite, joista tämä kalalangasta tehty versio on tallessa.
Parhaillaan neulon sukkia, pipoja ja kaulahuiveja joulupaketteihin. Operaatio Joulun lapsi on yhteiskristillinen keräys Romaniaan ja tänäkin vuonna tulee tehtyä paketteja.
Sukista teen mielelläni iloisen raidallisia - toinen helppo tehdä samaan kokoon. |
Lahjat laitetetaan kenkälaatikoihin. |
piirustusvihkoja |
Monistuspapereista ja erinäisistä koristepapereista nidoin isolla nitojalla piirustusvihkoja lasten paketteihin. Kierrevihkot tein muistilapuista, kun ne ovat olleet vuositolkulla käyttämättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti